Haussa medialukutaito

Totuuden jälkeinen aika, valeuutisten valtakausi, väärän tiedon esiinnousu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtä kaikki termeillä viitataan siihen, että tunteet ja suoranaiset valheet ovat syrjäyttäneet faktat monella osa-alueella. Mistä se johtuu ja miten suunnan voisi kääntää?

Teksti Nina Venhe Kuvitus Raija Törrönen

Nykypäivän media ja teknologia mahdollistavat sen, että lähes jokainen aikuinen kantaa puhelimessaan kaikkea maailman tietoa. Tietoakin on kuitenkin monenlaista, ja sitä jaetaan monessa eri paikassa. Siksi on tärkeää pystyä erottamaan oikea tieto väärästä.

– Ihmisellä on alkukantainen tarve kuulua yhteisöön, joka luonnollisesti yleensä koostuu samanmielisistä jäsenistä. Sosiaalinen media antaa meille siihen nykyisin helpon väylän, toteaa yliopistonlehtori ja psykoterapeutti Tarja Salokoski.  

Some luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sen kautta saamme paljon tietoa, vertaistukea sekä apua. Usein se tukee siis hyvinvointiamme.

– Somella on kuitenkin selkeä kääntöpuoli. Mediassa pystytään vaikuttamaan ja vetoamaan tunteisiin sekä sosiaalisiin tarpeisiimme keinoja kaihtamatta. Niin siellä on helppo saada läpi valheellistakin tietoa.  

Salokosken mukaan media on toki aina vastannut sosiaalisiin, tunteellisiin ja tiedollisiin tarpeisiimme, mutta some on tuonut mukanaan myös helpon ja nopean vuorovaikutteisuuden ja niin ollen jokaisen käyttäjän omat vaikutuskeinot.  

– Näissä puitteissa tiedon suodattaminen onkin sitten jo hieman haastavampaa.

 

Omissa some-yhteisöissä saatu hyväksyntä ja tuki lisäävät yhteisöllisyyden kokemuksia sekä hyvän olon tunnetta.  

– Siksi somessa nähty ”tieto” saatetaan omaksua ja hyväksyä ilman sen suurempia epäilyjä, vaikka kyseiselle tiedolle ei löytyisikään mitään faktapohjaa.

Salokoski haluaakin korostaa medialukutaidon tärkeyttä.  

– On muistettava, ettei medialukutaito ole ihmisen kehityksen tulos eikä sitä ole kirjoitettu evoluutioomme. Medialukutaito opitaan pelkästään kasvatuksen ja harjaantumisen tuloksena. Siksi sitä olisi opetettava systemaattisesti jo päiväkodeissa.  

Median vastuu on Salokosken mukaan tänä päivänä liukuva, ja se siirtyy yhä enemmän kuluttajalle itselleen.  

– Siksi olisi hyvä oppia erottamaan jo lapsesta lähtien, milloin meitä ohjaa tunne ja milloin järki. Näin olisi myös helpompaa erottaa oikea tieto mielipiteestä tai tutkimus uskomuksesta.

 

Tiedettä ohjaavat tietyt kriteerit. Sen on oltava julkisesti perusteltavissa, ja tieteelliset tulokset on ymmärrettävä alustaviksi ja ehdollisiksi. Toisin sanoen tiede korjaa itse itseään. Tieteellisen toiminnan tavoitteena on viedä tiede kohti totuutta.

– Tutkittu tietokaan ei siis ole täydellistä. Tästä huolimatta se on yleensä parasta mahdollista saatavilla olevaa koeteltua tietoa päätöstemme perustaksi, muotoilee sosiologian yliopistonlehtori Antti-Jussi Kouvo.   

Tieteeseen kuuluu monia tiedon laatua parantavia asioita.  

– Näitä ovat muun muassa tiedon universaalisuutta, yhteisyyttä, intressittömyyttä, järjestelmällistä epäilyä ja tutkijan nöyryyttä koskevat ihanteet. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tiede aina olisi näiden ihanteiden mukaista, mutta ainakin tähän pyritään yleisesti.

Niin ollen uskomuksiin tai jonkun omiin tuntemuksiin perustuvaa tietoa ei voi edes verrata tutkittuun tietoon – niitä kun ei ole testattu vastaavalla systemaattisella tavalla.

Somessa horjutetaan usein luottamusta tutkimustietoon epäilemällä, että tutkimuksen rahoittaja voi vaikuttaa tutkimuksen lopputulokseen.   

– Ainakin korkeatasoissa vertaisarvioiduissa julkaisukanavissa julkaistut tutkimukset ovat käyneet usein läpi vaativan mankelin myös tältä osin. Siinä kohtaa rahoittajalla ei ole roolia, Kouvo muistuttaa.

Miten sitten somessa saataisiin puoskaritiedon jakamisen sijaan esiteltyä enemmän tutkimustietoa – ja samalla nostettua taas luottamusta tiedettä kohtaan? Tähän Salokoskella ja Kouvolla on sama vastaus.

– Tutkijoiden pitäisi olla itse mukana somessa. Koska keskustelua käydään siellä joka tapauksessa, eikö silloin ole parempi, että sitä johtaa ja kommentoi oikea asiantuntija?

Ovatko luonnonaineet aina turvallisia?

Eivät ole. Luonnollisuus tai synteettisyys eivät ratkaise aineen turvallisuutta. Nikotiini (tupakkakasvi) ja etanoli ovat esimerkkejä luonnonaineista. Ne ovat globaalisti eniten sairastuvuutta ja kuolleisuutta aiheuttavien tekijöiden joukossa. Synteettiset kemikaalit tulevat kaukana perässä. Hyvässä viinissä voi olla joko homeentorjunta-ainejäämiä tai hometoksiineja. Luonnon toksiinit ovat todennäköisesti tarkkaan säädeltyjä torjunta-aineita haitallisempia, mutta viinin etanoli on terveydelle kaikkein haitallisinta.

Professori Matti Viluksela

Farmasian laitos ja ympäristö- ja biotieteiden laitos

Alle kolmevuotiaat pitäisi hoitaa kotona eikä päiväkodeissa

Alle kolmevuotiaat ovat hyvin kiinnostuneita ja innostuneita toimimaan ja leikkimään muiden lasten kanssa. He ovat aloitteellisia ja valmiita vuorovaikutukseen kukin omalla tavallaan. Laadukas ja pedagogisesti sensitiivinen päiväkotiympäristö rikastuttaa kaikkien siellä olevien lasten elämää ja vahvistaa sekä sosiaalista että koulutuksellista tasa-arvoa. Ei ole yhtään tutkimusta, jossa olisi osoitettu laadulla päiväkodeissa toteutetun varhaiskasvatuksen haittaavan kehitystä. Hyötyä ja tasa-arvon lisääntymistä osoittavia tutkimuksia taas löytyy runsaasti.

Varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi

Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto

Luontaistuotteet eivät ole vaarattomia

Ihmiset pitävät luontaistuotteita vaarattomina. Uskomus on harhaa, sillä luontaistuotteilta ei vaadita tehon ja turvallisuuden osoittamista samoin kuin lääkkeillä. Laboratoriotutkimuksissa luontaistuotteista on löytynyt muun muassa muurilaastia, leivinjauhetta ja rotanmyrkkyä. Euroopassa ihmisiä on kuollut käytettyään Kaukoidästä tuotuja rohdosvalmisteita. Erästä tuotetta markkinoitiin ”luonnollisena vaihtoehtona kolotuksiin.” Tuote sisälsi särkylääke nimensulidia, jonka myynti kiellettiin vuosia sitten vakavien haittojen takia.

Professori Riitta Ahonen

Farmasian laitos

Marjasoseita ei todettu vaarallisiksi

Ihminen ei ole hiiri eikä rotta, eikä petrimaljoissa tehty tutkimus vastaa ihmiskehon monimutkaista toimintaa. Silti niistä tehdään usein johtopäätöksiä sairastumisriskeistä ja hämmentäviä uutisotsikoita. Esimerkiksi taannoin mediassa otsikoitiin diabetesvaaran vaanivan, jos lapsi syö marjasoseita. Tutkimus tehtiin tyypin 1 diabetekselle alttiilla hiirillä, joille ei edes annettu marjasoseita, vaan niiden rehuun lisättiin runsaasti joidenkin soseiden kohtuullisesti sisältämiä ravintokuituja. Eläintutkimusten tuloksia ei useinkaan pystytä toistamaan ihmisillä, eikä tällaisen tutkimuksen takia tarvitse jättää marjasoseita pois lapsen ruokavaliosta.

Dosentti, ravitsemusepidemiologi Sari Voutilainen

Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö

Pähkinäsaaren rauha jakaa Suomen kahtia

Kelan mukaan suomalaisten sairastavuus noudattaa Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajan jakoa. Raja jakaa suomalaisten geeniperimän, myös kulttuuri ja kieli jakautuvat sen mukaisesti itäiseen ja läntiseen. Rajan vaikutus näkyy jopa rattijuopumustuomioissa ja Kannaksen aukkohakkuissa – joulun 2018 tienoilla lumiraja kulki tätä ”linjaa” pitkin.

Pähkinäsaaressa määriteltiin Suomenniemen sisäosiin muutama rajapaikka, ei jakolinjaa. Linjaraja piirrettiin 1920-luvulla. Muinaisuuden kulkutiet, vesistöt, suuntasivat sisämaassa kaakosta luoteeseen. Koska läntien ja itäinen väestö eivät juurikaan kohdanneet, erot perimässä ja kulttuurissa säilyivät. Rajalla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Professori Kimmo Katajala

Professori Jukka Korpela

Historia- ja maantieteen laitos

Home ei ole ainoa syy huonoon sisäilmaan

Huono sisäilma tai tietyn rakennuksen sisällä koetut oireet kytketään helposti tuttuun ja helposti ymmärrettävään syyhyn. Mikrobit, erityisesti homeet, ovat julkisessa keskustelussa olleet vahvasti esillä sisäilmasta johtuvien oireiden aiheuttajina. Yhteys näytti selkeältä myös tutkijoille noin 30 vuotta sitten. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että sisäilmasta johtuvien oireiden syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia selvitettäviä, ja usein niihin liittyykin monia prosesseja kemiallisista epäpuhtauspäästöistä aina psykososiaalisiin kokemuksiin.  

Tutkimusjohtaja Pertti Pasanen

Ympäristö- ja biotieteiden laitos

Vaihtoehtohoidosta voi olla syöpäpotilaalle haittaa

Valtaosa syöpään sairastuneista luottaa koululääketieteeseen. Silti moni kokeilee myös vaihtoehtohoitoja, kuten suuria antioksidanttiannoksia. Niiden kaupittelu on ihmisten hädällä rahastusta ja niistä varoitan potilaita. Antioksidanttihoidot voivat syödä ainakin sytostaattihoitojen tehoa. Olemme tutkineet oksidatiivista stressiä lymfoomissa ja havainneet monien sytostaattien vaikuttavan juuri aiheuttamalla syöpäsoluihin oksidatiivisen stressin, jota antioksidanttivalmisteiden käyttö voi vähentää.

Onkologian professori Outi Kuittinen

Kliinisen lääketieteen yksikkö

Julkaistu Saima-lehdessä 1/2019