Ääni niille, joilla se ei kanna

Kolme erityispedagogiikan professoria kokoontui puhumaan erityispedagogiikan koulutuksesta sen juhlavuoden kunniaksi.

Teksti Ninan Venhe Kuvat Raija Törrönen ja Riikka Malin

Kun Joensuussa vuonna 1979 käynnistyi erityiskasvatuksen koulutusohjelma, oli yhteiskuntamme melko erilainen kuin nyt. Myös erityisopetus oli toisenlaista, ja silloiset erityisopettajat saivat nykyisiä kollegoitaan hieman erilaiset valmiudet luokkahuoneita varten.  

Suuri muutos erityisopetuksessa tapahtui vuonna 2011, kun kolmiportaisen tuen järjestelmä astui voimaan.

– Tämä luonnollisesti muutti erityisopettajien koulutustakin, ja sitä muutosta elämme edelleen, muotoilee professori Leena Holopainen.

Kolmiportainen tuki edellyttää, että kaikille oppilaille tarjotaan sellaista tukea, jota he tarvitsevat. Käytössä on yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Kaikki oppilaat pyritään pitämään ainakin osittain yhteisessä opetuksessa mukana, eikä erityistä tukeakaan saavia oppilaita enää eriytetä täysin yleisopetuksesta.

Viime aikoina otsikoissa on ollut erityisen tuen lisääntynyt tarve – ja sen myötä opettajien uudenlaiset haasteet ja hyvinvointi, kun luokassa on paljon erilaisia oppijoita sekä tuen tarvitsijoita.  

– Kaikilla ei hyvistä tavoitteista huolimatta ole vieläkään tasa-arvoista mahdollisuutta hyvään oppimiseen ja riittävään kouluttautumiseen, Holopainen harmittelee.  

Hän muistuttaa, että kun tuen tarpeessa olevat oppilaat opiskelevat yhdessä muiden oppilaiden kanssa, opetukseen pitäisi varata riittävästi resursseja eli myös erityisopettajia ja avustajia.

– Näin ei tapahdu kaikkialla, vaan esimerkiksi inklusiivista kasvatusta on käsitteenä käytetty säästötoimien selittäjänä.

 

Professori Eija Kärnän mukaan erityispedagogista osaamista tullaan tarvitsemaan kouluissa vielä lisää inklusiivisen kasvatuksen mahdollistamiseksi.  

– Uskon, että erityisopettajan rooli tulee tämän vuoksi olemaan tulevaisuudessa entistä enemmän konsultoiva. Myös tiimiopettajuus näyttäisi olevan kasvava trendi.

Professori Piia Björn puhuisi inkluusion sijaan mieluummin joustavista opetusjärjestelyistä sekä sellaisesta tuesta, jonka vaikuttavuutta seurataan.  

– Huonoimmillaan inkluusio on silloin, kun toimijat ymmärtävät sen tarkoituksen eri tavoin. Esimerkiksi opetuksen järjestäjät saattavat ajatella, että inkluusio tarkoittaa valtavien kouluyksikköjen muodostamista lähikouluperiaatteella. Kuitenkaan toiminnot eivät välttämättä sujukaan mutkattomasti, jos yksittäisen oppilaan kulkua ei olla havainnollistettu.

Björn muistuttaa, että koulun tulisi aina tarjota parasta mahdollista tukea sitä tarvitsevalle oppilaalle.

– Usein parasta on joustava yhdistelmä, jossa oppilas saa sekä pienryhmämuotoista tukea että mahdollisuuden olla osana isompaa ryhmää.

Eija Kärnä lisää, että erityisopettaja voisi parhaimmillaan toimia tukena myös opettajan suuntaan.

– Opettajankoulutus ei juurikaan anna opettajille valmiuksia vastata oppilaiden haasteisiin yksin. Erityisopettaja voisi jakaa enemmän tukeaan opettajille, jotta yleinen tuki riittäisi mahdollisimman monelle oppilaalle.

Erityispedagogiikan professoreiden Piia Björnin, Leena Holopaisen ja Eija Kärnän mukaan Itä-Suomessa erityispedagogiikan koulutus on vahvaa, ja sen tutkimus monitieteistä sekä uusia avauksia tekevää.

Itä-Suomen yliopisto on ammattitaitoisia erityisopettajia kouluttava yksikkö. Valmistuneet erityisopettajat saavat monipuolisen koulutuksen toimia hyvin erilaisissa erityisopettajan tehtävissä sekä kelpoisuuden toimia erityisluokan- ja luokanopettajana sekä erityisopettajana.

– Täällä opiskelija tapaa heti opintojen alkuvaiheessa parhaat professorit ja asiantuntijat, kertoo Björn.

Koulutuksen lisäksi myös erityispedagogiikan tutkimus on Itä-Suomessa vahvaa, uusia avauksia tekevää ja monitieteistä.

– Täällä on vankka perusta oppimisvaikeuksien tutkimuksessa, ja autismikirjon lasten oppimisympäristöjen tutkimuksessa olemme maan johtava yksikkö. Myös ikääntyvien oppimiseen sekä digitalisaatioon ja digitukeen liittyvä tutkimus ja hanketyö ovat ainutlaatuisia, mainitsee Kärnä.

 

Vaikka erityispedagogiikka on tieteenala, joka on monen alan yhtymäkohdassa osana kasvatustieteitä, ovat professorit yhtä mieltä siitä, että erityispedagogiikka tulee säilyttämään oman itsenäisen paikkansa yliopistossa tulevaisuudessakin.  

– Aina tarvitaan lisää tutkimukseen pohjautuvaa tietoa siitä, millaisissa oppimisympäristöissä ja miten erilaisten oppijoiden opiskelu voisi onnistua entistä paremmin, Holopainen tiivistää.

Kärnän mukaan erityispedagogiselle tutkimustiedolle on myös tarvetta, kun kehitetään eri-ikäisten osallisuutta tukevia digitaalisia ja muita toimintaympäristöjä.

Björn sanoo, että alan edustajien missio on pysynyt muuttuneesta yhteiskunnasta huolimatta yhä samana.

– Se on äänen antamista niille, joilla oma ääni ei syystä tai toisesta kanna tai sitä ei haluta kuulla.

Julkaistu Saima-lehdessä 3/2019